Viekö pimeys voimasi lopullisesti?
On taas se aika vuodesta, kun hiljalleen päivät lyhenee ja pimeys lisääntyy.
Tuntuu, että veto on veks ja väsyttää eikä tämä ole ihme valoisan kesän jälkeen!
Oletko koskaan tullut kuitenkaan miettineeksi sitä, että kesän vähäisemmät unet ja erilaiset menot voisivat vaikuttaa siihen, että nyt syksyn tullen väsyttää extra paljon.
Kesällä lähes jokaisella on enemmän menoja ja tekemistä, kun talvella ja unetkin saattaa jäädä vähäisemmiksi, kun on jatkuvasti valoisaa. Tai valo aiheuttaa sen ongelman ettei uni oikein tule tai herätään liian aikaisin.
Voi olla myös, että tuntuu ettei yksinkertaisesti väsytä, koska valo piristää niin paljon, mutta oikeasti tarvitsemme yhtä paljon unta oli sitten kesä tai talvi ja jos kesällä unet jää lyhyemmiksi voi oikeasti olla niin, että syksyllä väsyttää myös sen takia.
Akut on ns. vähän tyhjinä, koska palautuminen kesän riennoista on voinut olla vähäisempää.
Olipa syy nyt sitten mikä tahansa, niin jaan muutamat vinkit väsymyksen selättämiseen tai ainakin siihen, että tästä pimeästä ajasta voisi tulla siedettävämpi.

Ota herätysvalo käyttöön. On kivempi herätä pimeällä, kun sarastusvalo voimistuu hiljalleen ja heräät valoon joka mukailee auringonnousua.
Käytä kirkasvalolamppua aamuisin, kun heräät. Tämän avuin voit oikeasti helpottaa kaamosoireita. Lisäksi tämän avuin saat tuettua omaa vuorokausirytmiäsi. Ethän käytä kirkasvaloa kuitenkaan illalla. Tällöin se voi sekoittaa vuorikausirytmiäsi. (huomioithan, että jos sinulle tule helposti migreeniä olisi hyvä aloittaa kirkasvalon käyttö hiljalleen.)
Huolehdi riittävästä D-vitamiinin saannista. D-vitamiinivarastot tyhjenevät suhteellisen nopeasti joten aurinkoinen kesä ei riitä kattamaan sinun D-vitamiiniarvon hyvänä pysymistä pimeän talven yli. (D-vitamiininpuutos voi aiheuttaa esimerkiksi heikkoa väsynyttä oloa.)
Sitten vielä muutama asia, josta haluan muistuttaa: ulkoile päivittäin jos mahdollista lähde metsäkävelylle, syö värikkäitä ruoka-aineita, rentoudu ja rauhoitu riittävän ajoissa illalla. Ota kaikki irti syksyn pimenevistä illoista. Luo itsellesi ihana hyvän olon hetki mahdollisimman usein. Laita kynttilät päälle, juo kupponen kuumaa kamomillateetä tai tee hetken hengitysharjoituksia.
Mitä jos hidastettaisiin vauhtia?
Ylipäätänsä ehkä pimeän vuodenajan aikana voisit hieman hidastaa vauhtia ja jättää jatkuvan sykkimisen sinne, tänne ja tonne vähemmälle?
Uskon, että tarvitsemme enemmän lepoa ja rauhoittumista ja on täysin normaalia, että väsyttää vähän enemmän, kun esimerksiksi kesällä valon ollessa läsnä lähes koko vuorokauden.
Milloin kannattaa selvitellä enemmän väsymystä?
On kuitenkin tärkeää osata arvioida onko väsymys liiallista. Jos sinusta tuntuu, että haluaisit tarkastaa D-vitamiinitasosi tai esimerkiksi ferritiinin tason, joka on monella aika alhainen ja aiheuttaa väsymyksen oireita linkkaan sinulle alle paikan missä itse olen käynyt mittaamassa omat arvoni jo pitkään.
www.puhti.fi (ei ole mainoslinkki vaan suositus hyvästä paikasta)
Puhdilla pääset helposti ilman lähetettä testaamaan millä tasolla omat arvot on. Ja mikä tärkeintä ei ole tarkoitus lähteä etsimään sairauksia vaan tukea sitä omaa hyvinvointia. Lisäpalveluina heiltä saa esimerkiksi lääkärinkonsultaatio palveluita jos sinusta tuntuu, että haluat käydä omat arvot ammattilaisen kanssa läpi.
Heillä kyllä on todella selkeä systeemi muutenkin. Kun tilaat verikokeen pääset varaamaan ajan Mehiläisen pisteille ja tosi nopeasti kokeiden jälkeen sinun omalle Puhti tilille tulee tarkat mittataulukot ja infot, josta pystyt lukemaan omista verikokeista kaiken tarpeellisen.
Minkälainen olo sinulla on tällä hetkellä? Tuntuuko, että väsymys vaivaa vai oletko ottanut jo eri keinoja käyttöön joiden avuin taltutat syysväsymyksen?
Valoa päiviisi toivottaen, Nina